maanantai 10. elokuuta 2009

Februaru Lady

Malli: Februaru Lady by Pamela Wynne
Februaru Lady suomeksi by KristiinaS
Koko: M
Lanka: teetee Elegant kolminkertaisena väri 115
Puikot:4mm
Langanmenekki: 350g
Muuta: Raverlyssä
Fiilis: Pidetty on:)


Moni varmasti muistaa minun poteneen toukokuussa kovaa himoa vuorenkilven kukan väriseen lankaan ja Februaru Ladyyn. Tässä sitten lopputulos:) On ollut jo jonkin aikaa valmiina, mutta kuvat ovat puuttuneet tai sitten olleet laadultaan varsin heikkolaatuisia (mun äidin ottamat). Tuossa aikaisemmin kesällä treffatessani Eilan oli tarkoitus kuvata yhdessä Eilan kanssa tämä neule, mutta lanka loppui kesken ja siinä se kuvaamisen mahdollisuus menikin. Harmittava takaisku!.



Neuloin February Ladyn kolminkertaisesta teetee Elegant-langasta. Neulominen kolminkertaisella langalla 4mm puikoilla sujui ihan ok.. Sen sijaan pesu tuntuu venyttävän tuota neuletta tavallista enemmän. Johtuneeko tuosta kolminkertaisesta langasta?. Malli olisi ollut jonkin verran niukempi ilman tuota pesuvenähtämistä. Onneksi neule ei kuitenkaan venynyt niin suureksi, että olisi ollut käyttökelvoton, siis liian suuri minulle. Nyt vaan on hiukan pidemmät hihat ja helma. Haitanneeko tuo?. Ainoa kolminkertaisen langan haittapuoli on, että neule takertuu ehkäpä helpommin erinäisiin paikkoihin kuten esim. käsilaukun vetoketju.
Kiitos Kristiinalle ohjeen suomennoksesta!




Tämä kuva on otettu lainafarkuissa:) Eilen mies sanoi tarvitsevansa kiireesti apua, siis pieni kriisitilanne koneremontissa.Olin just tullut töistä. Enhän minä vaaleissa työhuosuissani voinut koneremonttiin lähteä. Miehen työfarkut oli siinä tuolin selkänojalla sopivasti joten... ne jalkaan ja koneremonttiin. Vastapalveluksi koneremonttiavusta sitten neulekuvausta. Onneksi miehen puhelin soi ja minä pääsin vaihtamaan hameen. Tuo päivän päällä ollut paitapusero ryppysine helmoineen jäi. ÄH!!!



Eilen aamulla varmaan moni suomalainen kyseli aamulla peilikuvaltaa: "Onko mun pakko mennä töihin kun en tahdo?". Loman jälkeen tuo töihinpaluu on niin vaikeaa. Oli vaan kuitenkin ihan mukava nähdä asiakkaitaan ja työkaveritakin neljän viikon taon jälkeen.
Hauskaa viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kaunis on ja ihanan värinen! Tuo neuleen langan (lankojen) tarttuminen johonkin on kurjaa ja ärräpäitä helposti pääsee, esim. nuppineulojen kanssa ommellessa ei kannata pitää neuletta. Meillä ei enää kukaan uskalla laittaa farkkujaan näkyville! Farkkupalainnostus huipussaan ja varastossa olleet farkut loppu, kaapeista ja päältä yritän haalia lisää materiaalia (miksköhän lapsilla oli tyynyn alla lempifarkut...).
Iloista arkeen palaamista!

Eila kirjoitti...

Hyvät kuvat tuli vaikka harmittaa minuakin se langan loppuminen, olisi ollut niin kiva filmata! Ja neule on kyllä kiva!
Mitäs ihmeen lankoja ne tuolla aiemmassa postauksessa on????!!!
Hyvää arkea vaan sinne, minulla huomenna edessä!

Samma kirjoitti...

Tosi kaunis!

Villa Lankala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Makepeace75 kirjoitti...

Ihana väri. :o)

MariL kirjoitti...

Kaunis neule! :) Minulla on töihinpaluu edessä vasta kuukauden päästä, kun olen kansalaisopiston palkkalistoilla... pitkä loma (= työttömänä), ja tekisi jo mieleni kovasti töihin. :) Kyllä varmasti pikku hiljaa alan tässä suunnitella kurssejani, kun sen kummiskin joudun omalla ajalla tekemään. Mukavia työpäiviä sinulle, ole onnellinen että sinulla on töitä! :)

Tess kirjoitti...

Ihana February!

KnittingArchivist kirjoitti...

Ihana! :) Niin neule, kuin värikin. :)

Matleena kirjoitti...

Ihana! Värikin niin kaunis, aivan minun mieleeni! Elegant on ihana huivilankanakin, olen tainnut juuri tuosta väristäkin tehdä yhden huivin.

Ja mitäs suloisia palleroita sitä tuolla alempana on päässytkään pesusoikkoon! ;)

Iloista aherrusta töihin palanneelle! Mekin palattiin alkuillasta "lomalta" mökiltä! ;D

Villa Lankala kirjoitti...

Mammutti: kiitos! Tuo lankojen kiinni jääminen on kurjaa. Täytyy pitää farkuistaa kiinni;)

Iloista arkea myös sinne!

Eila: Sanos muuta tuosta kuvaamisesta. Ladystä tuli ihan kiva:) Siivoilin lankakätköni. Mietin tuolloin seuraavaa työtä. Noro vai Puro? Puro pääsi nyt
puikoille.

Mihin se loma hukkui;) Iloista aherrusta myös sinne!

Samma:Kiitti!

Makepeace: Kiitti!

Mari: Kiitos! Alkukankeutta ilmassa. Töihin oli kuitenkin ihan kiva palata. Nyt taas odotetaan seuraavaa lomaa:)

Tess:Kiitos!

Ellie:Kiitos!

Matleena:Kiitos! Huivilankana ihana:) Mie olen vaan niin"törppö" etten "osaa" neuloa niin ohuesta langasta;)Katso tuonne Eilan vastaukseen niin palleroiden arvoitus selviää;)

Myös sinne iloisia syyspäiviä!

Äipän touhut kirjoitti...

Juuri sinulle sopiva neuletakki. Kauniin värinen. Joskus on mieli, että onko pakko, jos ei taho. Minä mielin töihin, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.Lähdetään lenkille tuonne pururadalle, siellä on ylämäkeä ja alamäkeä, jotta kunto nousisi. Muuten täällä Pohjanmaalla on laakeaa ja aakeaa. Hyvää työpäivää sinulle.

Pirena kirjoitti...

Voi kun minäkin tykkään sun neuletakistasi, väri on just mun.
Kiva jos ilmoittelet sitten, milloin käväset mun kotokonnuillani.

Omppumato kirjoitti...

Ihana neule! Sopii sinulle todella hyvin.

Villa Lankala kirjoitti...

Äipän Touhut: Kiitos! Minä olen kanssa tykännyt takista:)
Munkin täytyisi alkaa kuntoilla.

Pirena: Kiitos! Pidetään väri yhteisenä;)
Ollaan käyty katsomassa yhtä mökkiä Salosta, joten kukapa tietää...vaikka piaankin tavattaisiin:)

Omppumato: Kiitos! Mukava kuulla neuleen sopivan minulle:)