keskiviikko 18. marraskuuta 2009



Blogin päivittäminen on ollut vähän paitsiossa arkikiireideiden ja potemani kausiflunssan vuoksi. Pahoitteluni! Paljon on blogattavaa asiaa. Tuossa yllä kuvassa osa messuostoksistani. Viisi vyyhtiä valkoista Manu alpakkalankaa ,kaksi keltalilaa vyyhtiä Koigua , kaksi okrankeltaista kerää ja yksi ruskea kerä merinosukkalanka Arwettaa . Siis mopo ei karannut, vaikka työympäristöni suorastaan käski mopoa karkaamaan;))) Lankavarasto ei siis päässyt kasvamaan, sillä Manu-alpakkalanka on neuloontunut lohikäärmehuiviksi, MarioMyssyksi ja lapasiksi. Kuvia on luvassa kun kamera, minä, neuleet ja kuvaaja osutaan saman aikaisesti valoisaan aikaan samaan paikkaan;) Koigu on parhaillaan puikoilla tullakseen sukiksi. Ainoastaan Arwetat päätyivät toistaiseksi varastoon.


Manusta neulottu huivi, pipo ja lapaset ovat olleet jo käytössä silloin kuin oli vielä lunta pieni kerros maassa ja pikkupakkasia. Pehmeitä, lämpimiä ja kutiattomia ovat!!! Huiveille, pipoille ja kintaille tuntuu tässä perhessä olevan kysyntää enemmän kuin juuri tällä hetkellä ehdin neuloa. Ihmellistä! Tuntui tuossa välillä ettei lapsille kelpaa kintaat, mutta nyt kintaita kysytään. Poika esitteli puhki kuluneita lovikkaitaan, tarvitsee uudet; käyttää lovikkaita mopolla ja moottoripyörällä ajaessaan ajohanskojen päällä;)
Tytär kävi viikonloppuna ja nappasi mukaansa Matleenan ohjeistuksella tehdyt tuplalapaset .


Messuilta tarttui mukaan myös koruosia, ainoastaan koruosia, ei helmiä....


Sillä helmiä ja puolijalokiviä oli varastossa yllinkyllin helmeilyharrastukseni peruina. Messuilta hankitut korunosat ja osa varastossa olevista helmistä ja puolijalokivistä on muotoutunut silmukkamerkeiksi. Ja lisää on tulossa...koukuttaa taas tuo helmeily:)

Odotan kovasti viikonloppua sillä ystäväni Anna on tulossa käymään Suomessa ja moneen paikkaan meillä on tarkoitus mennä käymään:)

Mukavaa loppuviikoa kaikille!

14 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Upeita silmukkamerkkejä.
Kerro Annalle terveisiä, emme oikeasti tunne toisiamme mutta Pronksi Löngapoodin Anun tunnemme molemmat ja Anu laittoikin juuri mulle linkin Annan blogikuviin kaupastaan.
Tuletteko Ogeliin esittäytymään?

Marleena kirjoitti...

Onpas kivan näköisiä silmukkamerkkejä ja paljon.
Eka kerran tutustuin silmukkamerkkeihin vuosi sitten Tampereen messuilla. En ensin meinannut ymmärtää miten ne toimivat, mutta Matleena-ystäväni opasti.

Ihanan näköisiä lankoja! :-D

Anna kirjoitti...

Upeannäköisiä lankoja! Arwetta lankoja myydään Tallinnassa eräässä kaupassa, siitä tulee upeita pitsihuiveja. Nähdään jo ylihuomenna!

Marjut kirjoitti...

Hieno messusaalis ja kauniita merkkejä!

Matleena kirjoitti...

Voi sinähän olet touhunnut vaikka mitä ihanaa ja minä luulin, että sinä vain lenkkeilet Mimmin kanssa! ;) Ihanaahan sekin tietenkin on, en yritäkään kieltää sitä. ;D Upea valikoima silmukkamerkkejä ja niin ihanaisia lankoja.

Mukavaa loppuviikkoa!

Villa Lankala kirjoitti...

Kiitos kaikille tasapuolisesti silmukkamerkkikehuista!:)

KristiinaS: Voi olla mahdollista, että voit itse kertoa terveisesi Annalle;)))

Marleena: Langat ovat ihania:)

Anna: Huivia vähän kaavailinkin:)

Marjut: Lankavalintani osui nappiin:)

Matleena: Mimmin kanssa ollaan lenkeilty ja flunssaa podettu:) Saattaapa pohjoseenkin ilmaantua setti silmukkamerkkejä jollekin ahkeralle lapastelijalle;DDD

Eila kirjoitti...

Täällä taas vaikka mitä ihanuuksia...!!!!
Sanohan Anskulle terveisiä ja mukavaa tapaamista teille. Minä täällä vaan muuttolaatikoiden kanssa häärään ja saan harmaita hiuksia kun pitää päättää mitä heittää pois ja mitä säilyttää.

Villa Lankala kirjoitti...

Eila: Terveiset kerrotaan:)

Elä hyvä ihminen harmannu! Tai jos harmannut niin tee se tyylillä;DDD
Ai onks teillä ylimääräistä tavaraa? Tuohon mitä säästää ja mitä heittää pois ei minulla taida olla hyvää neuvoa.

Pirena kirjoitti...

Minä en noin ihanista langoista ole untakaan nähnyt.
Kivat viikonloput sulle.

Villa Lankala kirjoitti...

Pirena: Tuo alpakkalanka on kieltämättä ihan unten unelmaa:)
Mukavat viikonloput myös sinulle!

Pirjo kirjoitti...

Kauniita lankoja, ihania oranssinsävyjä. Silmukkamerkkisi ovat myös kauniita:)

Villa Lankala kirjoitti...

Pirjo: Kiitos!:)

Katju kirjoitti...

Toi manos on niiin houkuttelevaa....

Villa Lankala kirjoitti...

Katju: Niin on:) Ja valinnanvaikeus ihan mahdoton;)))