sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Jannun käsityöt

16-vuotias poikani, Jannu niin kuin häntä täällä kotona nimitämme on kova poika tekemään eräilyvaruisteita. Viimeisin innostus on ollut kuksien ja puukkojen tekeminen. Tämä puukko tuppineen valmistui eilen ja on menossa synttärilahjaksi innokkalle kalamiehelle, jolle minä puolestani olen kolme paria saapassukkia neulonut. Nyt kelpaa jonkun lähteä kalaan noiden synttäreiden jälkeen :-)

Pojalla on ollut angiinaa, kuten itsellänikin oli. Ja tämän angiinan takia poika ei päässyt osallistumaan kansallisiin endurokisoihin, joihin oli ilmoittanutkin. Harmistuksen pienentämiseksi on poika autotallissa veistellyt ja värkännyt puutöiden merkeissä. Ja välillä on käynyt minua konsultoimassa nahanompeluasioissa. Juu, minun aivan erityisosaamistahan tuo puukontupen tekeminen on ;-). Tarvikkeiden ostossa olen hyvin osannut auttaa. Kiitos oman shoppailukokemuksen! Tarvikkeita ja työkaluja ollaan täältä hankittu.


Puukon kahva on tervaleppää, poronluuta, messinkiä ja nahkaa. Tuo kaikkein tummimman ruskea on nahkaa. Puukon tupen poika on itse koristellut ja ommellut. Nauratti aikalailla, kun meillä pojan kanssa oli eilen pienimuotoiset ompeluseurat minä neuloin ja poika ompeli puukoon tuppea. On siinä tupessa työvaiheita paljon ennen kuin valmista tulee ja tarvitaan tuohon nahan työstämiseen paljon erilaisia työkalujakin.

Puun ja metallin työstämiseen on työkalut pääasiallisesti löytyneet iskän työkaluista ja tarvikkeista.



Näitä pojan tekemiä puukkoja on sukulaiset ja tutut tilailleet pojalta itselleen tai lahjaksi annettavaksi. Nyt vaan ei enään paljon ehdi poika nikkaroida, kun kisoja on melkein joka viikonloppu jossain päin suomea. Nyt on moottoriurheilu vienyt taitavan käsityön tekijän. Nyh! Olisi se kiva, että joku muukin meillä harrastaisi käsitöitä.

Hauskaa sunnuntaita kaikille!













10 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Hieno puukon tuppineen on poika tehnyt! Jospa sitten enduronuran jälkeen palaisi puukkojen pariin?

Anonyymi kirjoitti...

Taitava poika, niinkuin äitinsä.
Ehdotit mulle huivini kaveriksi samasta langasta baskeria, mutta mullahan on jo melkein samanvärinen angorabaskeri. Käypä kurkkaamassa viimevuoden helmikuun 12. päivän kirjoitus, siellä mulla hattuja. Täytyy vissiin alkaa tekemään joka baskerin värinen huivi. Kun nyt yksi pari on valmis.

Villa Lankala kirjoitti...

Soile:Jannu kiittää. No, ei kai se pojankaan aika kokonaan niiden enskan parissa mene, mutta on aika vaikea keksiä tuon ikäiselle pojalle jotain mitä tehdä käsillään harrastemielessä, muutakin moottoreita.Kuksat ja puukot on nyt tapetilla. Toivon, että tekisi jatkossakin aina kun ehtii jotain käsillään. Sitten joskus myöhemmin olisi yksi mies
vähemmän jolla on peukalo keskellä kämmentä;-)

Pirena: Poika kittää kehuista!
Hattuja pari poikineen siellä oli. Parihan siellä huiville oli jo valmiina. Jos jokaiselle hatulle huivi pariksi... niin monta huivia tarvittaisiin :-)

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on kyllä taitava poika. Komian näköinen puukko ja tuppi!

Makepeace75 kirjoitti...

Onpa upean näköinen puukko ja tuppi! Ei ole todellakaan pojalla peukalo keskellä kämmentä. :o) Seuraavaksi perhoja?

Anonyymi kirjoitti...

Wau, miten hieno! Pojalle terveiset, että taitava on!

Matleena kirjoitti...

Onpa poikasi taitava, äitiinsä tullut kai! ;) Vai onkohan isäkin käsistään kätevä. Kun on noin taitava käsistään, niin varmaan palaa käsitöiden pariin, jos välillä harrastaakin muuta.

Villa Lankala kirjoitti...

Tess:Jannu kiittää. Olen iloinen, että intoa aina välillä riittää noihin kädentöihin. Ne on kyllä aikas hienoja nuo Jannun puukot ja tupet. Itte en osaisi tuollaista edes tehdä.

Makepeace: Kiitti!. Sitä peukalon siirtymistä sinne keskelle kämmentä täällä yritetään ehkäistä;-) Joo, perhoista siirryttin näihin. Mitä ehdottaa pojalle seuraavaksi?. Hyviä ideoita otetaan vastaan kiitollisin mielin.

Eila:Jannu kiittää. Täältä se on käynyt lukemassa noita kehuja on ollut niin otettu:-)

Matleena: Kiitti! Tietysti on äitiinsä tullut;-)Isä on "varmaan" luova ihminen, muttei mikään tuollaisen käsityön tekijä. Pojalla on silmää tehdä käsitöinä kaunita tavaroita ja esineitä. Toivotaan, että jaksaisi myöhemminkin harrastaa käsitöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa työtä on poikasi tehnyt! Aivan mahtavaa käsityötä!

Villa Lankala kirjoitti...

Irina: Jannu kiittää! On saanut niin kovasti kehuja, että on ollut rinta rottingilla ja saanut lisäpuhtia harrastukseen.