tiistai 17. maaliskuuta 2009

Sukkaa pukkaa

Otin sunnuntaina sukkapuikoille itsevärjäämäni sukkalangan tehdäkseni itselleni saapassukat. Viikonloppuna sain neulottua vaalean ruskeasta puuvillalangasta aloittamani neuletakin takakappaleen valmiiksi. Lisäksi neuloin takkiin tulevia tasku- ja kauluskokeiluja katsoakseni miten suunnitelmani toimii ja kokeilun päätteeksi sitten koko komeus aina purettiin. Tylsää touhua!!!

Toinen oma saapasukkani on nyt neulottu valmiiksi. Langatkin päätelty:-)) ja toinen on puikoilla alkuvaiheessa. Olen tosi huono keksimään saapasukkiin mallineuleita ja toiseksi saapassukan neuloo nopeasti ilman mallineuletta. Laiskuus kyllä kieltämättä iskee mallineuleiden suhteen, kun on oikea saapassukkasavotta menossa. Ja ehän saapassukkiin voi mitään ihmellistä oikein tehdäkään tai ainakaan mitään paksua kuviota hiertymien välttämiseksi. Tarvetta tässä huushollissa olisi 15 parille saapassukkia. Nyt on tehty 5 1/2 paria, joten urakkaa on vielä reilusti edessä. Näiden sukkien valmistuttua olen saanut tehtyä miehelle ja itselleni saapassukat, siis kummalekkin 3 paria sukkia. Eihän meillä ole saapasukista pula, mutta olisi sitten varastossa tarpeen tulleen, koska en osaa parsia.

Nämä omat saapassukkani olen tehnyt joka 4. kerros ristiin neulotuin silmukoin. Tulee jotenkin mieleen noista sukista suklaa ja mansikat.Erottuuhan ainakin miesten sukista. Kai tätä saapasukkaprojektia on tullut vedettyä lähestyviä maatalouden kevättöitä silmällä pitäen. Jos koneet on rikki, niin sukat on ehjät ja toistepäin käännettynä...Jos sukat on rikki, niin koneet on ehjät ;-) Näin yleensä meillä. Pitäisi varmaan opetella parsimaan kohtuullisissa määrin ja koneitakin korjaamaan. Sen mä taidan jättää ihan muille, siis koneiden korjaamisen. Lisäksi minulla on kaksi kappaleet valmiiksi neulottua neuletta. Kukahan ne kasaisi?. Enkö minä luvannut neuloa saapassukkia niin kauan, jotta saan nuo kaksi neuletta kasattua? Sukkaa siis toistaiseksi pukkaa.



9 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kauniit sukat!
Minä olen vain satunnainen sukankutoja. Eilen illalla tikutin Hellulle pienet sukat, tais olla ainoat sukat tänä talvena. Jotenkin mulla on aina ollut helpompi kutoa villapusero kuin villasukat.
Hyvää kevätviikkoa!

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Kaunnit on sukat. Ihana väri :)

Matleena kirjoitti...

Herkullisen värinen sukka! Mansikkaa ja suklaata varmaan! Yksinkertaisuudessan kiva pintaneulos. Tuollaiset sukat on todella mukava vetää jalkaan. ;)
Äkkiä ajatellen tuntuu, että 15. saapassukkaparin kutomisessa on iso urakka. Ja niinhän se tietenkin kokonaisuutena onkin, mutta sinun neulomisvauhdilla siinä ei taida kauan mennä. Ja kun keskittyy vain yhteen sukkapariin kerrallaan, niin sukkapino kasvaa huomaamatta. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Nätit sukat!
Blogissani on sinulle jotain, käyppäs kurkkaamassa.

Tupuna kirjoitti...

Kauniit, kivat sukat. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihanat sukat!

Villa Lankala kirjoitti...

Mammutti:Kiitos! Mustakin tuntuu, että neuloisin mielummin puseroita kuin sukkia. Juuri nyt illalla ajattelin, että tuolla melkein 6 parilla olisi tehnyt jo puseron.
Hyvää viikonjatkoa myös sinulle!

Mammutin jälkeläinen: Kiitos! Itse värjäilin tuota sukkalankaa, jotta tämä sukkasavotta tuntuisi mielenkiintoisemmalta:-)

Matleena: Kyllä se minustakin urakalta tuntuu. Mulla onkin "sukkastressi". En mä mikään nopea neuloja ole. Tuossa laskin lankaa kuluneen n. 900-1000g, siis yhden puseron verran. Neulon parin sukkia viikossa. Se on sellainen realistinen tavoite. Juhannuksena voi saapassukkasavotta olla ohi;-)

Eila: Kiitos! Ja kiitos vielä itsellesi!. Minä todella liikutuin antamastasi tunnustuksesta. Olen tässä toipumassa angiinasta ja olo on ollut vähän raihnanen ja väsynyt
jälkitaudin takia. Kyllä paransi ja piristi mieltä. Oli tosi ihana yllätys :-)

Tupuna: Kiitos kovasti! :-)

Kangaskasa: Kiitos kovasti :-). Nämä kehut lämmittää mieltä tuon itsevärjätyn langan vuoksi.

Omppumato kirjoitti...

Ihanat sukat. Väri on mitä mainioin :).

Villa Lankala kirjoitti...

Omppumato:Kiitti kovasti!