maanantai 18. toukokuuta 2009

Open Rib/Cable Pullover

Malli:Open Rib/Cable Pullover Vogue Knitting Summer 2005
Suunnittelija: Norah Gaughan
Lanka: Novita Tennessee
Koko: S
Puikot: 3,5mm ja kauluksen resori 3mm
Fiilis: :-)



Kolmas ufoni on valmistunut. Sain puseron valmiiksi neulomalla kaksi hihaa ja ompelemalla kappaleet yhteen. Jeejee!!! Aloitin tämän puseron neulomisen viime kesänä ja syksyn tullen ei sitten enään kiinnostanutkaan puuvillaneule. Nyt neule on sitten monen eri mutkan kautta saatettu valmiiksi ensin oli ohje kateissa ja nyt loppumetreillä lanka uhkasi loppua kesken ja loppuikin.


Ystävällinen ja avulias kanssaneuloja Meri toimitti minulle kopion ohjeesta. Kiitos Meri tuhannesti! Ilman sinun apuasi tämä neule oli päätynyt kerälle odottamaan uutta elämää muotuakseen joksin toiseksi neuleeksi.


Sitten lanka uhkasi loppua kesken, siis totaalikesken. Ja tältä langan loppumiselta minut pelasti ihana mies pohjanmaalta. Ja vain ja ainoastaan kaupassa oli tätä lankaa yksi kerä minun onneksi:-)Novita ei värjää tämän väristä Tennesseetä.

Nyt pusero lähtee pesukoneeseen siliämään. Pusero vaatii pyöritystä huuhteluaineessa. Kaula-aukon reunakin asettuu varmasti pesun jälkeen paremmin. Toivotaan niin!!! Muuten olen ihan tyytyväinen puseroon. Puseroa tulee varmasti käytettyäkin.
Blogiystäväni Pirena muisti minua kahdella mukavalla ja mieltäni ilahduttavalla tunnustuksella. Kiitos Pirena!
Annan tunnustuksen kaikille täällä Villa Lankalassa piipahtaville. Olkaa hyvät!







20 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Vau, hieno pusero! :)

Inkeri kirjoitti...

Kivannäköinen pusero ja taidokas kuvio

Mammutti kirjoitti...

Upoea pusero, kertakaikkiaan!
Onneksi sait valmiiksi.

Matleena kirjoitti...

Onnittelut kolmannesta selätyksestä! ;) Kaunis puserohan sieltä puikoilta tupsahti! Mukava vetää päälle viileinä kesäpäivinä (valitettavasti niitäkin taitaa olla tänäkin kesänä jokunen).

Soile kirjoitti...

No oot sä oikea sissi kun jaksat tehdä valmiiksi jotain hyvin kaapin perälle levänneen, ei onnistuisi minulta. Tuo palmikkokuvio on tosi kivan näköinen

Pirena kirjoitti...

Kaunis pusero, onneksi sait pitokuntoon. Tykkään myös tuosta väristä.

Taija K kirjoitti...

Hyvä hyvä, nyt se on valmis! Enpä lauantaina hoksannutkaan, että sinäkin neuloit Tennesseetä, vaikka puseronkappaleet näinkin ;o)

Mun ekasta ufosta puuttuu vielä kiinnityssysteemi, sitten sen voi julistaa täysin valmiiksi. Jospa jaksaisin tänään käydä ostamassa?

Neili kirjoitti...

Mielenkiintoisen näköinen palmikko neulos!
Ja kaunis ja hyvänvärinrn pusero.
Tämä fufoilu on kivaa, niin saa hiukan tilaa neulekoreihin.

Seijasisko kirjoitti...

Oikein sievä pusero taas.<3

KnittingArchivist kirjoitti...

Aivan upea pusero ja tuo värikin on todella kaunis. :)

Omppumato kirjoitti...

Ihana paita! Kannatti tehdä loppuun :). Nappaan palkinnon mukaani. Kiitokset!

Makepeace75 kirjoitti...

Kylläpäs sä olet taas ollut ahkera. :o)

Tupuna kirjoitti...

Tulipas kaunis pusero. :)

san kirjoitti...

Se on just se! Ihanaa, kiitos!

Hieno pusero, muuten :)

Eila kirjoitti...

Kiva pusero, lanka on ihanan väristä ja palmikkokuvio kaunis!

Irina kirjoitti...

Onpas se kaunis! Eikä ollut varmaan ykstoikkoinen tikuttaa! Mielenkiintoisen näköinen,tuo keskikuvio varsinkin!Kylläpä "selätys" kannatti!Värikin on ihanan keväinen! Tsemppiä vaan seuraaviin ufoihin!

Villa Lankala kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoijille kommenteista! Kommentit ilahduttivat kovasti:-)

Pusero kävi pesussa siliämässä ja nyt kaula-aukkokin istuu paremmin.

Puseroa nyt neuloessani ihmettelin kuin se on jäänyt kesken...En keksinyt kuin yhden selityksen työkiireet ja muut kiireet siihen päälle.

Nyt on hyvä mieli kuin yksi keskeneräinen valmistui:-)

juli kirjoitti...

Onpa hieno! Kiva kun sait valmiiksi. Sitä on hauska käyttää juuri nyt.

Äipän touhut kirjoitti...

Hienoa, siitä puserosta tuli kaunis ja värikin on kaunis. Se sopii sinulle hyvin. Muuten, olet tehnyt taidokkaasti tuon palmikkoneule kohdan.

Villa Lankala kirjoitti...

Juuli ja Äipän touhut: Kiitos!