sunnuntai 30. elokuuta 2009

Aarteita

Täällä Lankalassa ei ole käsityöt tai tarkemmin sanoen neuleet edistyneet johtuen vaivasta nimeltään purkoosi ja nyt sitten taas vaivaa neulomattomuus. Neulomattomuus taassen johtunee ajanpuutteesta ja muista kiireistä. Joten täällä esittelään edesmenneen Mummoni tekemää rekipeittoa 1980-luvulta. Mummoni oli taitava ja monipuolinen käsityön tekijä. Tämän rekipeiton mummoni teki kansalaisopiston kirjontaryhmässä. Tästä työstä muodostui Mummolle eräänlainen surutyö, sillä samana vuonna menehtyi biologinen isäni vain 38-vuotiaana äkilliseen sydänkohtaukseen äkkiarvaamatta. Suruissaan ja mietteissään Mummo kirjoi välillä tätä peittoa yömyöhään. Mummo oli aikaisempina vuosina kansalaisopiston kirjontaryhmässä kirjonut pienempiä töitä kuten tyynynpäällisiä ja silloin mummo haaveili ääneen kirjovansa jonain kauniina päivänä rekipeitteen. Ja niinhän se Mummo sitten kirjoinkin rekipeitteen:) On kyllä ollut aikamoinen homma tuo rekipeitteen kirjonta. Jäisiköhän itseltä kirjomatta?


Rekipeite on kirjottu villalangalla villakankalle. Kuvioita ei jäljennetä kankalle liidulla vaan kuvioiden ääriviivat harsitaan langalla kankalle.



Kaikkina ikäkausinani olen ihaillut Mummon taidokkaita käsitöitä. Murrosiässä häpesin kuitenkin. Ne vaan tuntui tuolloin nii-iin vanhanaikaisilta, mutta kuitenkin ihailin salaa;). Mulla oli luokan ja ehkäpä koulun ainoat kirjoneulekintaat. Minä näppäränä tyttönä siiryin lasketteluhanskojen käyttäjäksi. Villasukkia en kehdannut myöskään nuorempana käyttää ja tuolloin kultaisella 80-luvullahan oli suurta muotia kulkea ympäri vuoden purjehduskengät jalassa ja niissä ne Lenitakin kritisoimat valkoiset urheilusukat. Nyt kirjoittajalla taitaa olla ainoa villasukka vapaa kuukausi kesäkuu;).


Mummo teki kaikki käsityöt huolella ja todella huippusiistillä jäljellä.

Nyt olisi tarkoitus laittaa tämä rekipeitto seinälle. Peitosta puuttuu kuitekin systeemi jolla saisin sen ripustettua seinälle. No, tässä ollaan sitten käsinommeltu mustasta pellavakankaasta rekipeiton yläreunaan kujaa ripustustankoa varten. Ripustuspaikka on vielä avoinna. Tuo Rekipeitto on sen verran kookas, jotta sitä voisi käyttää sängynpeitteenä, mutta nuo kissat taitaisivat pilata rekipeiton alta aikayksikön.


Mummon tavaroita olen pitkin huushollia kevään ja kesän aikana laitellut. Hmm, tänään mulle tuli tässä omalla sohvalla istuessani fiilis, että mun mummola on tullut meille. Mummolassahan oli hyvä ja lämmin fiilis:)

Tuo taustalla oleva peililipasto on Mummolta saatu.Lipasto oli muutamia vuosia varastossa odottamassa pienimuotoista ehostusta. Sitä olen tässä iltojeni ratoksi vähän entrannut tuolla autotallissa; kiinnittänyt liitoksia, killottanut jne. Ajattelin täyttää lipaston laatikot...Arvasitte väärin?;D En langalla,vaan tilkkutyökankailla ja ristipistoilutarvikkeilla. Langat pidän kannellisissa muovilaatikoissa kannet tiukasti suljettuina.


Tuolla yläkuvassa peililipaston päällä näkyy messinkinen kaksihaarainen pöytälamppu, jossa on valkoinen varjostin. Lamppu on oma antinkkikaupasta tekemäni löytö, johon uusin varjostimen kankaan luonnonvalkoisesta raakasilkistä käsinommellen. Vanha varjostin oli tummanpunaisella kankalla verhottu, ei siis istunut sellaisenaan tänne meikäläisen huusholliin. Ennen kuin lampussa palaa valo tarvitaan vielä sähkömiestä. Lampussa on niin vanhanaikainen pistoke ettei se ainakaan meidän pistorasioihin ole työnnettävissä:)
Täällä on siis menossa pienimuotoinen huushollin tuunaus. Se olohuoneen verhojen uudistaminen levisi pienimuotoiseksi sisustusrempaksi:D


Tälläisen tunnustuksen sain kultaisilta kanssabloggaajilta Tupunalta Resori-blogista ja Matleenalta Lankapirtistä. Kiitos! Lämmitti mieltä:DDD

Anna takaisin tunnustuksen Tupunalle ja sama tunnustus lähtee takaisin Matleenalle Lankapirttiin sekä laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville kanssabloggajille:


Iisalmen ihmenaiselle Eilalle
Touhukalle Seijasiskolle Ouluun
Kissojen ystävälle ja neulegraffiteilla meitä ilahduttavalle Villikissalle
Siilikkälle ystävälle Ritvikselle
Neulekummi Merille
Neulovalle,virkkaavalle ja virkkaavalle Marille
Veikeiden kissapoikien mamille Pirielille
Ahkeralle hyväntekijälle Äipän Touhuille


Hyvää syyskuun ensimmäistä viikkoa kaikille!


P.S En niin rakasta syksyä, mutta lievittääkseni syysangstiani ajattelen syksyn olevan lupaus uudesta keväästä:) Ja parasta syksysssä on se, että saa istuttaa kukkasipuleita, jotka sitten kevällä kukkivat:DDD





35 kommenttia:

Mustikka kirjoitti...

Ihana peitto. Minä kirjoin tuollaista peittoa ala-asteen kuutosluokalla. Taisin kirjoa siitä peitosta yli puolet, kaikki välitunnit ja käsityötunnit. Se oli joku luokkaretken rahakeruuprojekti. Vähän sääliksi kävi voittajaa, sillä kun tekijöitä oli parin luokan tytöt ja taso oli mitä oli, niin lopputuloskin taisi olla jotain... Mummosi peitto on todella hyvää työtä ja ehdottomasti ansaitsee paikkansa seinällä.

Sude kirjoitti...

On sinulla tosi aarre.Mittaamattoman arvokas, kun miettii kuinka paljon muistoja ja tarinoita se sisällään pitää. Olet onnekas, kun olet tämmöisen omistaja.

Seijasisko kirjoitti...

Upea peitto ja tuo lipsto on aivan ihana.

Kiitos tunnustuksesta neuleystäväni ja jaankin sen samalla sinulla takaisin!! Olen vähän laiska näitä laittamaan eteenpäin.

Äipän touhut kirjoitti...

Huomenta täältä sateisenharmaalta pohjanmaalta. Kaunis kiitos tunnustuksesta. Mulla meni heti sormi suuhun siitä, kuinka siirrän tuon tunnustuksen omaan blogiini. No, mieheni tiesi heti kuinka se tapahtuu. Kauniita ja suuritöisiä nuo sinuin Liisa-mummin työt. Muistot tulivat mieleen, kun luin sinun blogiasi. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

Tupuna kirjoitti...

Kiitos! :)

Mahtava peite tuo mummosi tekemä. Hyvä, että on tallella.

Kukkasipuleitten tuotoksia on ihana ihailla taas keväällä. :)

Soile kirjoitti...

Peitto on tosiaankin Aarre. Uskalla edes ajatella kuinka monta työtuntia se on tekijältään viennyt.

Eilen piilotin mullan alle 55 kukkasipulia ja veikkaan että piilotan vielä saman määrän lisää...

Matleena kirjoitti...

On sinulla todella ihania aarteita! Kaikki kolme esittelemääsi ovat upeita, mutta sattuneesta syystä tuo rekipeitto eniten kiinnostaa. Mummosi on haave rekipeiton teosta siis toteutui, saapa nähdä miten minun haaveeni käy. Toivottavasti ei ainakaan samoissa merkeissä pojan kuoleman surutyötä tehdessä. Tosi siistiä työtäkin peite on, samoin oma kädenjälkesi esim. tuossa lampunvarjostimessa. :)

Huh, meillä alkoi sataa kovasti vettä ja minulla pyykit ulkona narulla - siellä olkoot, en ryntää hakemaan niitä sisälle. Kai ne joskus kuivuvat! ;DD

Toivottavasti ei sada syyskuun viimeisenä viikonloppuna! ;)

Irina kirjoitti...

Arvokas aarre sinulla tosiaan on ja niin uskomattoman kaunis!
Kuinka ihanaa on,että nuo mummosi aarteet jatkavat elämää sinun luonasi!
Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

Mari kirjoitti...

Lämpimät kiitokset tunnustuksesta! :) Minä sainkin tuon jo kertaalleen ja ehdin siitä eilen illalla postata, joten en laita sitä uudestaan blogiini, mutta pistän siihen edittinä jatkoksi, että olen saanut tämän myös sinulta. :) Ettet ihmettele, jos blogissani ei näy uutta postausta asiasta. Kiitos kiitos kovasti ja mukavaa tätä viikkoa sinulle! :)

Taija K kirjoitti...

Huh huh, miten ihan peitto! Vaan ihana on kuvissa vilahdellut lipastokin ;o)

AnniKainen kirjoitti...

Sinullahan on upeita aarteita! Mummosi on ollut todella taitava. Jännä ajatella miten käsitöihin voi jäädä elävää elämää, murheita, muistoja ja kaipuuta.

Villa Lankala kirjoitti...

Mustikka: Kiitos! Rekipeiton kirjonta ei taida olla ihan helppoa lapselle saati sitten aikuiselle. Joten nosta hattua sinulle ja kumarran syvään:)

Sude: Se on aarre:)

Seijasisko: Kiitos!:D

Äipän touhut: Hyvä, että apu oli lähellä. Tuo suuritöinen on sellainen määre, joka minullakin tulee noista Mummon käsitöistä mieleen ja toinen on"nösvääminen" eli pikkutarkkuus jolla Mummo töitään teki. Juu, niitä ihan kaikkia töitään;)

Tupuna: Kiitos! Ei mitään käsityönä tehtyä raaski hävittää, vaikka sille ei olisi juuri sillä hetkellä käyttö tai paikkaa. Kuitenkin sitten jonain päivänä tulee käyttöön. Mummolla itsellä oli varastoituneena kaikki mahdollinen ja samaa vikaa minussa taitaa olla;)

Soile: Kiitos! Minä en edes uskalla arvailla, kun itse olen ihan onneton kirjoja. No, totuuden nimissä myönnetäköön etten moista hommaa ole oikein koskaan yrittänytkään tehdä;)

Samaa hommaa täällä harkitaan tehtäväksi:)En vaan oikein tiedä mitä ja minne;)

Matleena: Kiitos! Tuo elämän tilanne ja rekipeitto sattuivat vaan nyt samoille kohdille Mummon elämässä. No, tuosta omasta kädenjäljestäni...jos Mummo oli pikkutarkka niin minulla on ehkä vähän rennompi ote tuohon käsityöhön;)

Uusintahuuhtelu pyykeille;)

Toivotaan, että ilma hellisi meitä:)

TaijaK: Kiiti! Tuo lipasto on kieltämättä kiva:)

Annikainen: Kiitos! Itse just tuossa ajattelin kuin tuohon rekipeittoon sitä kujaa ompelin ettei mieli ollut ollenkaan surullinen, vaikka rekipeitteen syntyessä tapahtuinkin surullisia asioita.Nyt jälkeenpäin ajatellen tuo peiton kirjonta on tainnut pitää Mummon tuolloin järjissään.
Minua itseäni elämä on kuljettanut tuosta eteenpäin ilman traumoja. Traumani olen sitten hankkinut ihan muissa puitteissa. Tuosta peitosta mieleen tulee periksiantamaton Mummo:)

Villa Lankala kirjoitti...

Anteeksi tämä pyppelhtiminen näissä vastauksissa! Laist jäi kotiin...

Irina: Kiitos! Nuo Mummon tekemäy aarteet jatkaa elämäänsä täällä ja toivottavasto omat lapseni osaisivat niitä myös jonain päivänä arvostaa.

Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle!

Mari:Ole hyvä! :D

Pirjo kirjoitti...

Voi kiitos tunnustuksesta - ensimmäinen on aina tärkein ja tuntuu parhaimmalta! Ihana yllätys:) Saman tunnustuksen voin antaa sinulle takaisin!

Peittosi on todella kaunis. Voi todella olla, että karvaisille ystäville ei kannata peittoa antaa. Se voi olla niistäkin ihana (varsinkin langat..) Ja koska se on niin uniikki, sille tapahtuu kaikki kissuudet ja ongelmat taatusti.

Minullakin on muutama purkoosi tallella (erittäin hyvä termi!), mutta piilossa... suorastaan kauhistuttaa...

Villa Lankala kirjoitti...

Pirjo: Ole hyvä!:D

Niin minäkin ajattelin noista kissuksista;)

Mulla tuo purkoosi on noissa aktiivisesti neulottavissa neuleissa vallalla;) Noita purkoosineuleita en ole jemmaillut, mutta muuta ufo löytyy;)

Eila kirjoitti...

Voi että upeita aarteita löyty sinun kätköistä!
Monet kiitokset sinulle ystäväiseni tunnustuksesta, samat sanat takaisin, arvaas naurattiko tuo kuvaus:)

Villa Lankala kirjoitti...

Eila: Kiitos!:D No, kuvaushan osui kohilleen:)

Tess kirjoitti...

Onpas aivan upea peitto! Todella kaunis ja mittaamattoman arvokas. Aivan ihana on tuo lipastokin.

ritvis kirjoitti...

Ihana peitto, tuollaiset ovat oikeita sukuaarteita. Onneksi niitä ymmärtää arvostaa, kun on se murrosikä mennyt ohi. Suurkiitokset kultaisesta sydämestä. Tässähän ihan vanha krokotiili liikuttuu :)

intsu kirjoitti...

Kyllä on todella upea ja arvokas peitto. Mummosi on ollut käsityötaituri! Oi kuinka kaunis ja siistiä jälkeä.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Peitto on upea ja niin viimeistellyn näköinen.

makepeace75 kirjoitti...

Upea on peitto ja aivan kuolattavan ihana lipasto!

Villa Lankala kirjoitti...

Ritvis: Ollos hyvä vaan! :D

Intsu: Kiitos! Mummo kyllä osasi tehdä vaikka mitä ja yllensä työn teki niin huolellisesti kuin mahdollista.

Lankakomero: Kiitos!

Makepeace: Kiitos! Se on nyt mun helmi-tikku-ristipistoilulipasto:D

Villa Lankala kirjoitti...

Tess: Kiitos!:D

Villikissa kirjoitti...

Oi kiitos kovasti tunnustuksesta! Olen aivan otettu. :)

Todella kaunis peite. Upeat värit. Mustalta pohjalta erottuvat värit niin kauniisti. Saat olla tosi ylpeä tuollaisesta aarteesta!!!
Niin kauniisti kirjoitat mummostasi.

Hepsi kirjoitti...

Onpa upea peitto ja aivan mahdottoman kaunis lipasto!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Ihana peitto ja koskettava kertomus. Rekipeitosta itsekin olen haaveillut ja malleja talteen laitellut. Ylästeella kirjoin muistaakseni mustaan huopaan tyynyt, mutta en ole sitä aikuisena löytänyt lapsuudenkotoani.
Minäkin olen kevä-kesäihminen. Syksystä pidän siihen asti, kun lehtiä on puissa ja saa puuhastella puutarhassa. Loka-helmikuu sitten vaan yritetään selvitä.

Villa Lankala kirjoitti...

Villikissa: Ole hvä vaan!:D

Peitto on ihana myönetään:) Mulla oli niin kiltti Mummo:DDD

Hepsi: Kiitos!:D

Tellu-Tellervo: Kiitos!:) Tuo talvi menee täällä ihan samalla tavalla.

Samma kirjoitti...

Upea peitto! En osaa muuta sanoo.

Pirena kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia olet mummoltasi perinyt. Minäkin haaveilin 80-luvulla rekipeitosta kun eräs vanhempi työkaverini silloin esitteli tekosiaan. Eipähän tuota ole tähän päivään vielä aloitettu, niinkuin ei montaa muutakaan.

Maija kirjoitti...

On tosiaan melkoinen aarre. Ja ihan supertarkkaa työtä! On sitä varmaan kauan tehtykin.

Onneksi ajat ovat muuttuneet, vaikka itse olin melkoinen murkku aikoinani, niin mumman neuleet tuli aina pidettyä ja ne herättivät yläasteellakin vain ihailua.

Villa Lankala kirjoitti...

Samma:Kiitos!:D

Pirena: Kiitos!:D Eihän sitä koskaan tiedä vaikka jonain kauniina päivänä sitten tekisikin rekipeitteen.

Maija:Kiitos!

Mun mummo "ylipuki" minua pienenä , jonka vuoksi naapurin lapset kiusasi minua mamsselliksi ja fröökunaksi.

Anitta kirjoitti...

Upea peitto. Todellinen aarre.

Villa Lankala kirjoitti...

Anitta: Kiitos!:)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Enpäs taas ole ehtinyt kiertämään blogeja, ja on jäänyt paljon taas näkemättä..
KAUNIS tuo lipasto, ja rekipeitto aivan IHANA! Mä tykkään noista vanhoista kuvioista, ja vaikka olen pari modernimpaa versiota tehnyt, niin oikeasti tähtäimenä on kirjoa joskus tuollainen "aito" (kunhan taitoa karttuu..)
Hyvä jos olet laittamassa rekipeiton seinälle, kissat kyllä kynsii sen äkkiä pilalle.