Synttärit...ja synttäriarvonta

Täällä vietetään tänään tuplasynttäreitä:) Mosse-kissa täytää 14-vuotta ja tytär 19-vuotta.
Onnea vaan molemmille! Synttäreiden kunniaksi Mosse debytoi kissakuvahaasteessa, jossa aiheena 1o minuuttia. Lisäksi Mosse järjestää synttäriarvonnan, jossa varsin kissamaiset palkinnot. Arvontaan voi osallistua kissalliset,kissattomat, kissat, siis ihan kaikki. Arvontaan osallistuminen tapauhtuu jättämällä viestiä kommettilaatikkoon. Arvonta suoritetaan kissa-avusteisesti sunnuntaina 13.9.2008 klo. 18. Arvomme kaksi palkintoa.



EDIT:
Kuvat napsin aikaisemmin kesällä pihamaalla seuratessani kissojen touhuja. Kissojen touhukuvat olen laittanut esille kuvaamisjärjestyksessä. Samalla kertaa nappasin tuon ruusukuvan hermostuessani Mossen mökö-mökö-ilmeisiin. Ei tuo Mosse aina onneksi niin mököttävä ole kuvissa; pientä hymyä Mossen suupielessä havaittavissa rapsutuskuvissa.




Moi! Minä olen Mosse. Olen 14-vuotias. Synnyin tasan 14 vuotta sitten tässä huushollissa vaatehuoneen kangaslaatikkoon. Emäntä tokaisi nähtyään minut ja runsalukuisen määrän sisariani:"Voi ei, mihin me noi kaikki kissat laitetaan?". Onneksi perheessä oli neuvokas ja viisas 5-vuotias tyttö joka tokaisi: " Pidetään ne kaikki!!!". No, neuvottelun lopputuloksena osa sisaruksistani muutti muualle hyviin ja rakastaviin koteihin. Meitä jäi tänne kotiin minä ja kaksi sisarustani Topi ja Vili. Nyt täällä olen enään minä. Topi jäi nuorena auton alle ja Vili sairaistui ja kuoli. On se hengenlähtö minullakin ollut kerran hyvin lähellä. Olen sellainen ulkona viihtyvä kissa ja tuolla ulkoillesani kyy puraisi minua takareiteen. Enhän minä kotiin mankumaan tietysti moista pikkuvaivaa mennyt ihan heti. Kyyn pureman seurauksena toisesta takareidestäni lähti karvat aivan itsestään ja pitkään oli koko koipi karvattomana. Sitä koipea sitten esittelin ainakin kymmenen kertaa eläinlääkärille. Mahtoi olla komea koipi!.

Minua kutsutaan myös nimellä Moukku ja emäntä kutsuu minua varsinkin kamera kädessään murjaaniksi ja murjaaneiden kuninkaaksi. Miksiköhän? Minä en ymmärrä. Emäntä on sitä mieltä, että olen vähän totinen kaveri kuvissa. Minähän olen vain arvoni tunteva kissaherra, enkä mikään lellivauva niinkuin tuo Aino.

Tuo Aino tuli taloon kaksi vuotta sitten syyskuun 2. päivänä. Tuo samana päivänä synttäreitään kanssani viettävä neuvokas tyttö toi sen ravitallilta. Oli kuulemma ollut aika ankeat asuinolosuhteet ja ankea ruoka pikkumirrillä. No, en kyllä ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin karvasta ja laihaa pikkukissaa kuin Aino. Kaiken karvan läpi sillä törrötti luut, sillä ei pysynyt ensimmäisen kuukauden aikana ruokakaan sisällä, koska raukka oli niin matoja täynnä oleva otus. No, nyt sillä ei ole ole ongelmia ruuan kanssa ja eikä sillä luutkaan enään törrötä. Emäntä nauraa, että jos Aino kompastuu rinteessä ja kaatuu niin sitä ei ainakaan satu, koska se pyörii yhtenä pallona rinteen alas. Tuo Aino on ihan kiva, koska se tuo minullekkin hiiripaistit. Aino ei jaksa kaikkia pyydystämiään hiiriä syödä, joten osan se antaa minulle, silloin tällöin ja joskus se vie naapurin Robert-kissallekin hiiriä ja loput syömättömät hiiret Aino vie puutarhavälinevarastoon. Tuolla puutarhavälinevarastossa Ainolla toimii sen oma yritys Ainon Hiiribaari Oy. Emäntä ei vaan ole tuosta Ainon yritystoiminnasta kovinkaan innoissaan. Mahtaa olla Ainolla jotain epäselvää sopimus- ja lupa-asioissa kun emäntä niin useasti putsaa Ainon hiirivarastot kompostiin.

Ollaan me Ainon kanssa ihan kavereita, vaikka välillä minua ottaa pattiin Ainon lapsellisuus. Onhan välillä kiva vanhan kissankin vähän leikkiä. Omille retkilleni minä en kyllä tuota kömpelöä karvasta lellivauvaa ota ja se on varma.

Enkä yhteiskuvaan suostu. Olen mä vaan sen verran iso katti, että sopivasti poseeramalla mä peitän ton lellivauvan taakseni.
Toi Aino varmaan haluaisi leikkiä,minä en. Äh!!! Otetaan miehiset keinot käyttöön. Aino varmaan hermostuu odottamaan, kun minä poika otan tässä pienen turkinhoitosession pitkän kaavan mukaan.


Ei se vielä hermostunut, joten rapsuttelempa tässä itseäni lisää. Kyllä rapsutus hyvää tekee!

Tuolla Ainolla on oikeat lehmän hermot, joten kai se on sitten ihan itse poistuttava paikalta.


Toi Aino on ihan oikea vauvakisu. Nyt sillä on korvatulehdus.Eiks se ole lastentauti?. Korvatipatkin se antaa laittaa niin nätisti. Mä en kyllä moiseen hommaan sovinolla suostuisi.

Mä ole mä ja Aino on Aino. Tuolla ojarummun päässä se kyttää taas...saalista. Mäkin voin saada jotain:)

Illalla emäntä laittaa ison lautasellisen mun herkkuja takaterasille ja sitten on minun synttäribileet. Juustoa, nakkia, tonnikalaa, kinkkua, meetwurstia, kermaviiliä ja silakoita. Nam! Mulle tulee vieraitakin, Aino ja Robert.

Tytöllä on synttärit. Se saa vaan sellaista emännän leipomaa kakkua. Missä sen makuaisti on?

On se ihan älykäs tyttö sanoessaan, että mä olen sen paras synttärilahja. Nyt se tyttö harvemmin täällä kotona käy, kun sillä on oma asunto tuolla ihmisten ilmoilla. Tyttö kyllä sanoi vievänsä minut mukanaan omaan asuntoonsa. Emäntä vaan ei oikein usko minusta olevan kerrostaloasujaksi. Taitaa se emäntä jotain tietää.

Arvontaan toivoisin mahdollisimman monen kissakaverin sieltä blogimaailmasta osallistuvan.

Laitakaa emännät ja isännät rustaamaan kommenttia tonne kommenttilaatikkoon, niin jotain kissallista voi olla sinun jo sunnuntai-iltana. Toki ei tarvii olla kissaa ja arvontaan voi osallistua jos arvostaa tälläläistä hienoa kissaa kuin minä. Oho!!! Nyt meni oman kehun puolelle, mutta onhan olemassa sanonta:"Kissa kiitoksella elää". Tuo ei kyllä valitettavasti taida pitää paikaansa, ainakaan minun kohdalla.

Synttäriterveisin,

Mosse