lauantai 27. joulukuuta 2008

Värtnäyksiä



Edellisessä postauksessa vinkkasin olleeni joulupäivänä langan valmistuspuuhissa. Tarkoituksenani oli värttinöidä lankaa Villa Laurilan harmaasta suomenlampaasta, Novitan viininpunaisesta hahtuvaisesta, joka minun mielestä väriltään on enemmäkin fuksian punainen ja lovikkatuotannon valkoisesta ylijäämä hahtuvalangasta. Näitä kuituja minulla on yhteensä n. 350g tai voi olla vähän enemmäkin. Punnaamaan en kuituja pääse, koska minun keittiövaaka on viety autotalliin palvelemaan pienemuotoista kemianteollisuutta bensaseosten valmistukseen moottoripyöräurheilulle.




Punainen hahtuvainen sain minut miettimää, että tekisinkö lankaa näistä kolmesta vai kävisinkö ostamassa kenties jotain vähän vaaleamman punaista, ehkä vaalean sinistä hahtuvaista, jos sellaisia Novita on edes valmistanut. Vaeltelin nettikauppojissa käyden läpi myytäviä kuituja. Ihania värejä oli tarjolla ja juuri sellaisia , jotka olisivat sopineet juuri tähän projektiin. Kaikesta huolimmatta en tilannaut mitään. Seuraavaa lankaa varten sain ideoita, joita toteutan sitten myöhemmin. Näistä kolmesta ei niin mietitystä väristä tulee aika rankan näköistä lankaa siitä olen varma. Tämä tästä sponttaanista langan valmistuksesta... Tehdään lankaa niistä materiaaleista joita kotona sattuu olemaan tai mitä muistetaan kotona olevan jo valmiina ja ennenkaikkia siitä mitä sattuu olemaan jossain vähän näkyvillä.



Punainen, harmaa ja valkoinen on nyt värttinöity esilangaksi ja olen päättänyt kerrata ne yhteen tuli mitä tuli, vaikka sitten sitä rankan näköistä lankaa. Langasta olen päättänyt kutoa itselleni pipon ja kintaat ja jos niistä tulee ihan kamalat, niin käytän niitä sitten metsässä ja tallilla, jotta hevosillakin on jotain mille nauraa ;-).

Kerin esilangan värttinältä kerälle ja kertaan langaksi suoraan keriltä . Tässä värttinältä langan kerimisessä mainio apu on Ikean klassikkomaljakko, mikä melkolailla löytyy useammasta suomalaisesta kodista. Valmiit esilangat laitan sitten maljakkoon olohuoneen pöydälle siihen asti kunnes kaikki kuidut on värtnätty esilangoiksi. Lankamaljakko on ihan kiva sisustuselementti ihan Isännän iloksi :-). Esilangat saa olla maljokossa siihen asti kunnes ehdin kertaamaan ne langaksi. Tässä tämän syksyn aikana minun muistaakseni oli Koti ja Keittiö-lehdessä jokin juttu, jossa oli lankaa käytetty sisustuselementtinä. Täytynee kaivella lehti esiin ja esitellä juttu myöhemmin täällä blogissa. Laitan kuvan langamaljakosta myöhemmin kunhan saan kamerani Isännältä takaisin, joka kuvaa sillä parhaillaan omia auton entisöintiprojektejaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa lankaa olet saanut aikaiseksi.

MysteryKnitter kirjoitti...

Nättiä lankaa!