keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Harmaa pitsineulepusero

Malli: Moda 1/2009
Koko: S
Lanka: Novita Tennessee
Puikot: 3,5mm
Langan menekki: alle 600g
Fiilis: Kesäkäyttöön

Tässä teille kuvia harmaasta pitsineulepuserosta. Joka on ollut valmiina jo hetken aikaa, mutta kuvat ovat puuttuneet. Tänään aamulla ennen töihin menoa sain napatuksi puserosta muutamia kuvia. Olisi erittäin mukavaa, jos olisi vielä kuvaaja. Yritin saada hyvää ystävääni Pipsaa kuvaamaan, mutta ei se vaan oikein onnistunut Pipsan ollessa työmatkalla ihan toisella puolen maata. Nyt teillä sitten tyytyminen näihin minun kuviin.

Mallia oli todella mukava neuloa, joten neule valmistuikin aikamoisella vauhdilla. Mallineule oli hyvin yksinkertainen, mutta silti ihan näyttävä. Lehden ohje oli neulottu Teetee:n Primaverasta, mutta minä neuloin puseron Novitan Tennesseestä. Lankojen tiheydet on just yks yhteen. Novita Tennessee on hyvä lanka. Se on pestävä ja kestävä. Ohjeessa oli neuleen vartalo-osan molemmissa sivuissa tehty, jotka minä jätin tekemättä. Sen vuoksi neule vaikuttaakin hieman a-linjaiselta. Olkapäiltä ja kaulan seudulta istuu erittäin hyvin. Mulla on niin kapeat olkapäät, että yleensä ohjeiden mitoituksen mukaan tehdyt neuleet on mulle juuri sieltä isoja. Hihoja joudun aina lyhentämään ohjeesta kuin ohjeesta keskimäärin 5 cm. Minulla on lyhet kädet. No, ei ole. Vaan jostain kumman syystä yleensä hihat on neuleissa mitoitettu liian pitkiksi.

Pusero raglamallinen. Raglasaumat ihan kiva yksityiskohta neuleeseen. Kaula-aukon reunaan neulottu muutama kerros ainaoikein-neuletta.

Helmassa ja hihansuissa tälläinen piparkakkureuna. Alla olevassa kuvassa olen yrittänyt ottaa itsestäni kuvaa neulepäällä. Kuva ei ole mikään kaksinen, mutta nyt ainakin näette neuleen sopivan minulle. Itselle tuli mieleen tuossa neuleen valmistuttua pakokauhuinen tunne neuleen sopivuudesta, mutta onneksi sopi. Itseasissa vartalon osalta se on minulle hieman väljä, joten olisin ihan hyvin voinut tehdä siellä ne sivuissa kavennukset. Nyt sitten täytyy palata tekemään loppuun ne kaksi keskeneräistä neuletta. Mieli kyllä tekisi...aloittaa jo uusi isompi neule ja onhan mulla sitä ei-niin-media-seksikästä saapassukkaprojektia. Täytynee tässä tuumia, mitä tekee;-) Miehen lahjasukatkin on valmiina. Langapäät vaan täytyisi päätellä. Jos jollakulla on se kuuluisa päättelykeiju kyläilemässä, niin sille voisi ystävälliseti ehdottaa käyntiä täällä meillä. Hommia olisi ;-)


Kiitos kaikille komeitoijille huivikehuista!. Ne lämmitti minun mieltä todella, todella paljon. Olette ihania:-)



19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sinua, taas niin hieno ja tyylikäs neule!!! Ihan tulee kevättä rintaan kaunista puuvillaneuletta katsellessa.

Niina kirjoitti...

Kaunis ja varmasti käytännöllinenkin pusero. Kivasti sopivat helmet myös sinulle.

Matleena kirjoitti...

Ja nyt ne kehut jatkuu! ;) Niin on kaunis ja sopiva neulepusero valmistunut! Ihana värikin! Ja se on totta, että Tennesee on hyvää puserolankaakin. Meillä tyttärellä on ollut pusero siitä ja se kesti hyvin käyttöä ja pysyi hyvännäköisenä. Sitten se vielä kierrätettiin, kun tytär kyllästyi siihen useamman vuoden pidettyään.

Anonyymi kirjoitti...

Taas niin kaunis pusero. Ihanaa käydä täällä katselemassa.

Makepeace75 kirjoitti...

Kivan näköinen pusero ja ah niin kaunis tuo alpakkahuivisi! :o) Sinä se saat jatkuvasti jotain isoa valmiiksi. Täällä päässä ei tapahdu mitään. :DD

Tupuna kirjoitti...

Onpa kaunis pusero. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on tosi ihanan näkönen. Mullaki paita oottaa kesää kaapisa. Ei oikeestaan enää etes muistanu, kuin hieno se on.

Villa Lankala kirjoitti...

Eila: Kiitos! Modassa on ollut aika paljon nyt tän henkisiä neuleita tarjolla. Tässä itse olenkin miettinyt, että enään ei villalankoihin kosketa, vaan katse kohti kesää. Kirjoittaa ihminen joka neuloo paksusta langasta parhaillaan saapassukkia;-)

Niina: Kiitos! Tykkään helmikoruista :-) joskus olen niitä itselleni värkännyt. Mukavaa, kun pipahdit:-) Tervetuloa uudelleen!

Matleena: Kiitos jälleen kerran!. Harmaa on sellanen varma väri ja sopii valkosen kanssa yhteen. pidän kesäaikaan paljon valkoisia housuja. Tuosta kestävyydestä on minulla myös samanlaisia kokemuksia. Neule ei kulu puhki, vaan siihen kyllästyy.

Makepeace: Kiitos!. Harhojako ne kortit, korut, neulomukset, ristipistotyöt jne. sun blogissa on? Älähän nyt. En lähde optikolle;-)

Tupuna: Kiitos!. Täällä niiata niksautettiin;-)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Nätti pusero. Puuvillaiset pitsineuleet on mun suosikkeja, eivät hiosta ja voi käyttää ympäri vuoden. Mulle taas on usein ohjeiden mukaiset hihat liian lyhyitä, olen kyllä aika leveäharteinen ja pitkäkätinen. Jos on kapeat olat, niin silloin helposti hihat on liian pitkät, vaikka kädet eivät olisikaan ns. lyhyet, kun ei pituutta mene hartioihin niin paljon.

Villa Lankala kirjoitti...

Pirena: Kiitos!. Mukavaa, jos joku muukin tykkää. Itse tykkään vierailla sinun blogissa:-). Se on niin ihanan kodikas paikka.

Paula: Kiitos!. Sulla on hyvä maku:-). Modassa on ollut tosi kivoja neuleita.Joka numerossa on jotain neulottavaa ainakin mulle.

Villa Lankala kirjoitti...

Päivi: Kiitos!. Minäkin tykkään puuvillasta:-). Olen niin herkkä kutisemaan, joten puuvilla passaa mulle. Tuo olan suhde hihan pituuteen pitää kyllä paikkansa. Oman ruumiin mittasuhteet tutuksi neulomalla;-)Täällä kärsitään pahaa huivin jälkeistä ahdistusta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sulla on lyhyet kädet (tai meillä pitkät). Säännöllisesti pitää pidentää hihoja (ja helmaa) noin 5 senttiä.

Paita on kaunis ja väri sopii malliin todella hyvin:).

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis pusero!

Kristel kirjoitti...

Näin wannabe-neulesuunnittelijan näkökulmasta, yritän aina ohjeisiin kirjoittaa että kunnes hiha on x senttiä tai halutun mittainen... :) Ihmisillä on nimittäin niin eri mittaiset kädet, ja sitten riippuu vielä työhön jätetystä väljyydestä jne. Ja auringonpilkuista. ;)

Soile kirjoitti...

Nätti kesäpaita! Tulispa kesä ja pian...tennessee on ihan kivaa lankaa mutta se silmuuntuminen, argh!

Mammutti kirjoitti...

Ihana paita!
Minä eilen katselin Modasta tuota ohjetta, kun on tulossa oletettavasti tiheyteen sopivaa lankaa. Tai sitten mulla on tummansinistä Tenneseetä muistaakseni 400g, varmaan riittäis lyhythihaiseen ja minähän olen tunnetusti erittäin lyhytkätinen, eli 3/4 hihat esim. on mulle pitkät hihat, heh.
Hyvää viikonjatkoa!

Villa Lankala kirjoitti...

Aura: Kiitti!. Minustakin tuo harmaa sopii pitstneuleeseen hyvin.
Miehelle mun täytyy yleensä jatkaa myös hihoja ja samoin laittaa pitutta lisää saman verran. Itselle on kaikissa ostovaatteissakin aina liian pitkät hihat.Hyvä puoli asiassa on kuitenkin se, että tietää tuon käsien lyhyyden niin voi vähän etukäteen ennen neulomista modailla omiin mittoihin sopivaksi.

Seijasisko: Kiitos :-)

Kristel: Tuo kuulostaa hyvältä. Pienin, suurin suunnittelijan hyvin huomion saadaan samalla ohjella tehty neule sopimaan monelle vartalotyypille.

Soile: Kiitti! Mäkin odotan kesää. Se silmuuntuminen ei ole kivaa. Alotin uuden neuleen samaisesa langasta, mutta vaihdoin väriä. Jos se kesä tulisi nopeammin kuin neuloo puuvillasta kesäpuseroita;-)

Mammutti: Lyhythihainen siitä vois tulla. Sullekin kaupanvaatteissa on pitkät hihat, joten sinulle on kanssa tuttua hihojen lyhentäminen.
Hyvää loppuviikkoa sinulle myös!

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Todella kaunis pusero!

Villa Lankala kirjoitti...

Mammutin jälkeläinen: Kiitos!